Elämää ulkomailla - Dzhigurovon kylä Bulgariassa

Täällä on paljon sellaista mitä ei voi ymmärtää, Muumimamma sanoi itsekseen. - Mutta miksi kaiken oikeastaan pitäisi olla juuri niin kuin on tottunut? - Tove Jansson, Vaarallinen juhannus

Talvella etelän kotiin

Helmikuu vietettiin Bulgarian kodissa Dzhigurovossa. Hyvä lukija, ajattelet varmasti, että etelän talvi on aina samettisen lämmin, mutta joulu-helmikuussa Pirin-vuoren juurella, Sandanskin seudulla, on aina vähän jännittävää. Toisinaan helmikuussa jo tulppaanit tekevät nuppujaan, joskus taas ollaan tultu valkoisen lumen peittämään talvimaahan. Mutta varmaa on, että pihaltamme idän suuntaan katsoessa uljas Pirin on saanut hohtavan valkoisen lumimyssyn, samoin etelään Kreikan puolelle jäävät rajavuoret.

Tänä vuonna maa oli lumeton ja kirkas aurinko otti meidät vastaan. Lämpö ei hellinyt, sää oli tuulinen ja asteita vain niukalti yli kymmenen, lumikellot kukkivat pihassa. Muuten piha nukkui vielä talviunta.

Suunnitelma tuloillalle 13 tunnin lento- ja bussimatkan jälkeen oli selvä - tuli takkaan, ruoka uuniin, kissa naapurista kotiin ja syliin, puhtaat lakanat sänkyyn ja uni vieköön matkaväsymyksen. Onneksi naapuri oli jo käynyt laittamassa patterit päälle ja siistinyt talon edustan toivottamaan meidät tervetulleiksi.

Kuun lopussa lähtiessämme Suomeen mittari oli kohonnut jo lähes 20 plusasteeseen. Narsissit ja hyasintit avaavat kukkansa ihan lähipäivinä koristamaan autioitunutta pihaamme.

Meidän kylä

Dzhigurovo on 900 asukkaan kylä vain viiden kilometrin päässä Sandanskin kaupungista. Kylä on vuorten alarinteillä noin 500 metrin korkeudella ja sieltä avautuu hieno näköala alas laaksoon. 

Muistan hyvin sen ensimmäisen kerran, kun pohdimme talon ostoa ja kävimme kävelyllä kylällä. Yhteistä kieltä asukkaiden kanssa ei ollut, mutta usko vaan, hyvä lukija, tuon reissun jälkeen tunsimme hyvin sanan "panorama". Niin monet vastaantulijat meidät pysäyttivät, elehtivät alas laaksoon päin ja sanoivat tuon upeaa ja avaraa maisemaa kuvaavan sanan. Talon ostostamme voit lukea lisää aiemmasta kirjoituksestani Talonostoa tunteella vai järjellä.

Vielä kymmenen vuotta sitten näytti, että kylä autioituu ja jäljelle jäävät vain vanhukset, mutta tilanne on vuosien varrella muuttunut. Kylään on muuttanut nuoria perheitä, onhan vanhemmilla tai isovanhemmilla isot talot, joista on hyvä vallata omalle perheelle kerros tai pari. Ja lapsenvahtikin löytyy läheltä. Nuoret käyvät töissä Sandanskin kaupungissa, vanhukset hoitavat maatilkkujaan ja viinitarhojaan. Ulkomaalaisia on myös - ainakin yksi luxenburgilainen, portugalilainen ja kreikkalainen, pari saksalaista, venäläistä ja englantilaista perhekuntaa.

Kylän sydäminä toimivat kaupat - niiden parin ulkopöydän äärelle keräännytään juoruten juomaan kahvit ja katsomaan, keitä kadulla kulkee. Kauppoja kylällä on kolme, suurin niistä on kooltaan n. 10 m2 ja sen yhteydessä on jopa baari. Kaupat ovat kunnon sekatavarakauppoja, niistä löytyy ruokaa, juomaa ja päivittäistavaroita - kananmunat, hunaja ja vihannekset tulevat omilta kyliltä, limpparit kylässä sijaitsevasta limutehtaasta ja hillot sekä bulgarialaiset piirakat, banitsat, tekee kauppiaanrouvat itse.

Kirkko ansaitsee myös oman tarinansa. Asukkaat ovat ortodokseja ja kylässämme on ylempänä rinteellä hautausmaan vieressä vanha kirkko. Sen sijainti koettiin hieman syrjäiseksi, joten muutama vuosi sitten alettiin rakentaa uutta kirkkoa aivan kylän keskelle. Hanke tuntuu näin suomalaisesta hieman suureelliselta, mutta hiljalleen tuo tiilistä rakennettava nelikupolinen komeus alkaa valmistua. 

Rahaa on kerätty lahjoituksilla ja lähes kaikissa lähikaupunkien kaupoissa on keräyslippaat. Yhtenä päivänä naapurin isäntäkin kävi kertomassa, että sai kohtuuhinnalla hommattua kirkon kupoleiden peitteeksi kuparilevyä. Täytyy tunnustaa, että kirkkotyömaa on yhdistänyt kyläläisiä ja luonut me-henkeä. Mahtaa olla kylämme pappi odotusta pullollaan, sillä eiköhän uusi pyhättö tuo lisää kuulijoitakin kirkkoon. Papistamme pitää vielä mainita, että hän on hupaisan hyväntahtoinen persoonallisuus, monena aamuna olemme sinisten kotiporttiemme läpi ihmetelleet, kun pappi paimentaa vihreästä Opelistaan lehmiä laitumelle. Ikkuna vaan auki ja sopivat komentohuudot soimaan! Ja joka ikiselle ohikulkijalle tuo vanha partasuu suo ystävällisen hymynsä.

Onhan meidän kylällä torikin. Kesäiltoina siellä saattaa törmätä hääkulkueeseen, mutta päivisin siellä kokoontuu äijäkerho. Joskus esillä on shakkilauta, useimmiten tuntuu vaan juttu lentävän. Kerho kokoontuu suuren, yli 600-vuotiaan plataanipuun alla, josta Dzhigurovon kylä on kuuluisa. Tarina kertoo, että onton puun sisällä oli satakunta vuotta sitten kylän leipäuuni. Jos lukijani joskus käyt Sandanskissa, niin poikkea ihmeessä katsomaan puutamme ja nauttimaan läheiseen kuppilaan Dzhigurovon kylän omaa Dzhigi-kolaa. Puun vieressä on kaivo, josta käydään hakemassa juomavettä lähikyliin ja -kaupunkeihin. Hanavesikin kylällämme on juotavaa ja raikasta vuoristovettä.

Katukuva on muuttunut Dzhigurovossa viettämiemme vuosian aikana. Vuohet, lampaat, kanat ja ankat ovat aina kulkeneet kylän kaduilla. Kyläläisillä on kiertävä paimenjärjestelmä ja iltaisin on hauska seurata, kun vuohet osaavat itse mennä katraista omiin koteihinsa oikean portin kohdalla. Silloin, kun lampaat tulevat vuorilta kylälle paimenen ja koiran johdattamina, ei kannata olla tien päällä. Koira komentaa ja lampaat tuntuvat jyräävän alleen kaiken eteen osuvan, joten siinä saa olla nopsakinttuisena menossa tien laitaan. Ja portit kannattaa pitää suljettuina, tai puutarha saa äkkiä luonnollisen ruohonleikkuun. 

Aaseja ja hevosia on vieläkin paljon maatöissä ja rattaita kiskomassa, mutta aivan viime vuosina kuvioihin ovat tulleet traktorit. Monilla on pieniä "minitraktoreita", joilla työskennellään viinipelloilla ja osa työkoneista ei välttämättä edes kuulu kategoriaan "traktori".

Uusi asia on myös lehmät, jotka talvisin vaeltavat teillä. Kaikki maito alueelle tuodaan Puolasta, mutta eteläisessä Bulgariassa kasvatetaan yhä enemmän lihakarjaa.

Alusta saakka isälläni oli Dzhigurovossa periaate, että kaikkia ohikulkijoita tervehditään ja kaikki liftarit viiden kilometrin kaupunkimatkalla otetaan kyytiin. Vanhempani ovat nyt jo kaksi vuotta asuneet vakituisesti Suomessa, mutta yhä edelleen kyläläiset kaipaavat heidän iloista läsnäoloaan. Nyt me nuoremmat edustamme suomalaisia kylällä ja tervehdimme edelleen kaikki vastaantulijat. Monista kyläläisistä on tullut ystäviämme ja sen verran olemme tavoille oppineet, että käymme kyläkaupassa vaihtamassa päivittäin ne mehevimmät juorut.

Dzhigurovossa aika ja kiire unohtuu - elämä menee eteenpäin omalla painollaan ja on ihanaa, kun kaupungin jatkuva melu muuttuu koirien haukkukuoroksi, kissatappeluiksi, paimenten huudoiksi ja aasien elämöinniksi.

Maailma on täynnä suuria ihmeitä sille, joka on valmis ottamaan niitä vastaan. - Tove Jansson, Muumipappa ja meri